Kultahattu englanniksi

Nimi tulee kirjan alussa olevasta lyhyestä runosta, jossa rakastajaa kehotetaan käyttämään kultahattua, jos se saa naisen liikutetuksi. Ensimmäinen suomentaja valitsi tämän kielikuvan nimeksi, koska pelkkä sukunimi ei olisi kertonut suomalaiselle lukijalle mitään päähenkilön pyrkimyksistä.

Gatsby rikastui kieltolain aikaisella salakaupalla ja hämärillä arvopaperikaupoilla yhdessä liikekumppaninsa Meyer Wolfshiemin kanssa. Hän pitää kuitenkin tulonlähteensä tiukasti salassa ja antaa juhlavieraidensa arvailla hänen taustaansa.

Vihreä valo palaa Buchananien laiturin päässä lahden toisella puolella, ja Gatsbylle se edustaa Daisyä sekä tulevaisuutta, jota hän yrittää tavoittaa. Laajemmin se kuvaa ihmisen taipumusta kurottaa kohti unelmaa, joka karkaa aina hieman ulottuvilta.

Se on brittiläisen yläluokan sanonta, jonka Gatsby on omaksunut vaikuttaakseen vanhan rahan kasvatilta ja Oxfordin käyneeltä herrasmieheltä. Todellisuudessa jatkuva hokeminen vain paljastaa aidoille yläluokan jäsenille, kuten Tomille, että Gatsby yrittää liikaa.

Tarina on fiktiota, mutta se ammentaa suoraan F. Scott Fitzgeraldin omasta elämästä Long Islandilla 1920-luvun alussa. Nuori ja varaton Fitzgerald rakastui varakkaaseen Ginevra Kingiin ja myöhemmin Zelda Sayreen, ja koki itsekin, miten raha ja yhteiskuntaluokka erottavat ihmisiä.

Vuoden 2013 elokuva seuraa juonta ja jopa suoria repliikkejä melko uskollisesti, mutta sen tyyli on äänekäs ja mahtipontinen. Kirja on sävyltään paljon hillitympi, haikeampi, ja se rakentuu tapahtumien sijaan Nickin hiljaisille havainnoille.

Ei täysin, vaikka hän väittääkin heti ensimmäisellä sivulla olevansa yksi harvoista rehellisistä tuntemistaan ihmisistä. Hän katsoo tapahtumia omien ennakkoluulojensa läpi, ihannoi Gatsbyä ja jättää usein kertomatta asioita, jotka saisivat hänet itsensä näyttämään huonolta.

Se on lyhyt ja tiivis romaani, joka tiivistää kokonaisen aikakauden ja niin sanotun amerikkalaisen unelman varjopuolet vajaaseen 50 000 sanaan. Lisäksi sen symboliikka on selkeää ja kieli tarjoaa hyvän esimerkin 1900-luvun alun amerikkalaisesta proosasta.

Jos kaipaat nopeatempoista juonta, selkeitä sankareita tai onnellista rakkausromaania, kirja todennäköisesti turhauttaa. Hahmot ovat itsekkäitä ja pinnallisia, ja tarinan painopiste on tunnelmassa ja pettymyksissä.